Kauhajoen ensimmäinen elokuvateatteri perustettiin nykyisen Nuorisotalo Räimiskän tiloihin 30-luvulla. 40-luvun alussa teatteri siirtyi pääkadulle Topeekalle. Kinolinna nimellä toiminut teatteri siirtyi vaasalaiselta A Wihorelta kauhajokisten Väinö Tuurin, Risto Uusi-Kokon ja Kauko Kullaksen omistukseen v. 1955.
Nykyisiin tiloihin teatteri muutti v. 1962 jolloin nimeksi tuli Kuvahovi vaihtuen 80-luvulla nykyiseksi Bio Marloniksi. Bio Marlonia on hoitanut vuodesta 1972 Seppo Kullas, joka on tänä aikana nähnyt alalla monet nousut ja laskut.
Viimeisin kehitysaskel oli v. 2009, jolloin teatteri siirtyi digitaaliseen tekniikkaan. Tämä mahdollisti ensi-iltojen saamisen tuoreeltaan myös Kauhajoelle sekä laadukkaamman kuvan ja äänentoiston. Kalusto- ja laiteinvestoinneissa tukea on saatu Kauhajoen Kaupungilta ja Suomen Elokuvasäätiöltä.
Toiminta-ajatuksena on esittää ajankohtaiset elokuvat tuoreeltaan sekä myös tärkeitä pienemmille katsojaryhmille suunnattuja filmejä mm. Elokuvakerhon puitteissa.
Kuvia elokuvateatterista:
[gallery_bank type=”images” format=”masonry” title=”false” desc=”false” responsive=”true” display=”all” sort_by=”random” special_effect=”” animation_effect=”” album_title=”false” album_id=”2″]